Heinäkuussa suuntasimme avopuolisoni (matkan jälkeen kihlattuni :’) ) kanssa Venetsiaan. Lähdimme perjantaina ja palasimme maanantaina takaisin. Pitkä viikonloppu oli juuri sopiva aika täydelliselle kaupunkilomalle. Tämä kesäinen viikonloppumatka oli ehdottomasti elämäni upeimpia ja ikimuistoisempia matkoja. Kaupunki hurmasi kauneudellaan minut täysin. Upea arkkitehtuuri todella iskostui luihin ja ytimiin jättäen palan sydämestä Venetsiaan. Meidän matkalle sattui vielä huikeat yli 30 asteen helteet. Minulla ei jäänyt kaupungista mitään huonoa sanottavaa. Etukäteen monet varoittivat kaupungin hajusta, suuresta turisti määrästä sekä kalliista hinnoista. Minä en hajuja huomannutkaan, turistirysiä oli helppo välttää ja huokean hintaisia ravintoloitakin löytyi pienellä vaivalla.
Sain matkalle mukaan lainassa olevan Canonin 6D järkkärin ja sillä oli kyllä todella ilo kuvata upeaa kaupunkia. Ajattelinkin nyt jakaa pienen kuvapläjäyksen näin sunnuntaiaamun piristykseksi. Ihana Venetsia, veit sydämeni ikuisiksi ajoiksi <3
Ihanaa sunnuntaita kaikille! Kuullaan pian!
Follow me on FACEBOOK // BLOGILISTA // BLOGLOVIN




















oi miten upeelta siellä näyttää! ja ihanat lukot :)
No eikös! Venetsia on ihana!!!:) <3
Olitteko omatoimimatkalla vai matkatoimiston järjestämällä. Paikka näyttää upealta ja kiinnostuin.
Oltiin ihan omatoimi matkalla :) suosittelen <3
Heippa aivan ihana blogi olen saanut täältä monia vinkkejä. Tässä yksi jonka toteutin eilen nimittäin se sinun video jossa ponnariin laitat yöksi paplarit. Toimi aivan mahtavasti olen kaikkea kokeillut suoristusrautaa,kiharrinta,sormikiharoita,lämpörullia ja tämä sinun keinosi oli aivan mahtava. Tuli todella hyviä kiharoita ja kestäviä .Mikä parasta ei rasita hiuksia eikä tarvitse kuluttaa aikaa kihartamiseen kun yöllä hiukset kihartuu. :) kiitos hyvästä vinkistä.
Voi Sofia <3 Kiitos ihanasta kommentista, sait tosi hyvälle mielelle <3 :)
Ja ihan mahtavaa että tuosta vinkistä oli sullekin hyötyä!! :)
Voi tätä matkakuumeen määrää tällä hetkellä! Suunnitelmissa olisi tehdä edes joku pienen pieni viikonloppureissu jonnekin vielä tänä vuonna, mutta voi kyllä Venetsiaankin on vielä joskus päästävä! <3
Voi ehdottomasti joskus Venetsiaan <3 Suosittelen koko sydämestä, ihana ihana paikka <3
Voi, miten hienoja kuvia! Seuraava tavoite todo-listalla on, että minua myös kositaan Venetsiassa! (No ei tietty oikeesti, mutta Venetsiaan olisi silti hieno päästä uudelleen!) :D
Hih, ihana Minttu <3 :D Ja kiva kuulla, että pidit kuvista!! :)
Kaunista! Italia-ikävään voi auttaa Giorgian musiikkivideo “È l’amore che conta”, joka on kuvattu Veneziassa. :)
http://www.youtube.com/watch?v=l2l_bkgPock
Oi ihana!!!:) Kiitos vinkistä, tulipas hyvä mieli tuota katsoessa ja kuunnellessa:)<3