Rodoksen vanha kaupunki part I

Minulle mieluisinta Rodoksella oli sen vanha kaupunki. Olin haltioissani sen kaduista ja vanhoista ovista. Otin kamerallani huiman määrän kuvia vanhaa kaupunkia kiertäessämme. Niitä karsiessa tuli todellinen valinnan vaikeus. Halusin saada julkaistua kaikki kuvat, mutta niitä olisi ollut aivan liikaa. Väkisin siis karsin kuvia ja valitsin mielestäni onnistuneimmat. Yhteen postaukseen nuo eivät  mitenkään mahtuneet, joten kuvia vanhasta kaupungista tulee muutamassa osassa.
Joten tässä ensimmäinen kurkistus Rodoksen kauniiseen vanhaan kaupunkiin. 

13 thoughts on “Rodoksen vanha kaupunki part I”

  1. Täytyy sanoa, että kyllä on kuvanlaatu muuttunut hurjasti uuden kameran myötä. :) Oikein kauniita lomakuvia, täällä taas haaveet lomista nousevat pintaan…

    1. Voi kiiiiiiitos Maarit!!!:) Tosi kiva kuulla, että juuri sinä kuvaus taituri pidät kuvista:) Piristit kovasti päivääni <3 :)

  2. Anonymous

    En ymmärrä… samassa paikassa oltiin ja samoja katuja kuljettiin, mutta ei meillä vaan näin hienoja kuvia saatu aikaiseksi… “en killaa” ;) Aivan ihanan loistavia kuvia Mona <3 -mami-

    1. Kiitos oikein paljon:) Himu mukava kuulla, että tunnelman voi aistia kuvista :) <3 Tuo kuvaaminen vanhassa kaupungissa vei täysin mukanaan..:)

  3. Anonymous

    Ihania kuvia, noita katsellessa voi melkeimpä ajatuksissa matkata tuonne lämpimään !

    -Hanna

  4. Olipas kauniita kuvia! Mulla alkoi tänään arki ja hmmmm tuli kuvia katsellessa valtava kaukokaipuu :) Seuraava loma lokakuussa… huoh… Mun ystävä perheineen oli Rodoksella samaan aikaan teidän kanssa ja täytyykin kysyä mikä heidän lomapaikan nimi oli :)

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top