Browsing Category

Venetsia

30.7.2013

Kihlajaispäivän asu 7.7.2013

Minun ikimuistoisin sunnuntai 7.7.2013 kului rauhallisissa merkeissä Venetsiassa auringosta ja lämmöstä nauttien. Päivän vietimme Lidon rannalla ja illaksi suuntasimme taas takaisin hotellille. Olimme katsoneet valmiiksi muutaman ravintolan, jonne suunnata syömään ja nauttimaan viimeisestä illasta Venetsiassa. Otimme vielä asukuvat hotellin kulmalla, jolloin olin täysin tietämätön tulevasta yllätyksestä;) Yllätyksen jälkeen ei onneksi minusta ole todistusaineistoa. Onnenkyyneleitä tuli nimittäin vuodatettua yksi jos toinenkin ja meikit eivät todellakaan olleet kaikkein fresheimmästä päästä:D Tosin naamallakin taisi olla melkoisen hassu kestovirne ilosta ja onnesta;)

Asuna toimi simppeli musta H&M:n mekko. Tuollaiset viileät mekot olivatkin ehkä parhain asuste Venetsian kuumuudessa. Jalkoihin mukavat ballerinat ja olalle rakas LV:n clutch, jonka olen äidiltä saanut lahjaksi.

Ranteessa näkyvä H&M rannekoru oli ainut Venetsian ostos! Melkoinen saavutus, kun ei muuta tullut shoppailtua;) Hiukset kiharsin tänäkin iltana rennoille kiharoille. Pearl Wand on ollut tässä kesän aikana todella kovassa käytössä. Sillä saa ehdottomasti parhaimmat ja kestävimmät kiharat aikaiseksi!

Kullanhohtoinen meikki on melkein kasvanut kiinni kasvoilleni;) Ehkäpä syksyllä taas mieli tekee meikata vähän mattaisemmin, mutta toistaiseksi olen aivan hurahtanut tähän!

Kengät: Carolina Herrera
Mekko: H&M
Laukku: LV
Tällaisessa asussa siis sanoin KYLLÄ ja koin elämäni yhden onnellisimmista hetkistä!:) Vieläkin hymyilyttää ja illan muistelu saa aikaan kutkutusta mahanpohjassa:)
Follow me on FACEBOOK // BLOGILISTA // BLOGLOVIN
25.7.2013

Restaurant in Venice

Ensimmäisenä iltana Venetsiassa suunnistimme ihan hotellimme lähellä sijaitsevaan ravintolaan nimeltä Ostaria al Vecio Pozzo. Eetulla on aina tapana tutkia tripadvisorista ravintoloita ja lueskella ihmisten arvosteluja. Hän oli tämän bongannut sieltä ja paikka osoittautuikin erinomaiseksi! Sijainti oli täydellinen hotellimme kannalta. Ensimmäisenä iltana olimme molemmat todella väsyneitä, joten pitkää matkaa ei olisi jaksanut talsia. 

Saavuimme ravintolaan vielä rauhalliseen aikaan. Hyvin pian paikka alkoi kuitenkin täyttyä. Mitään väen tungosta ei ravintolassa ollut missään vaiheessa mikä oli minusta hyvä juttu. Muutenkin hotellimme läheinen alue oli todella rauhallista, joka oli minusta iso plussa.
Alkuruuaksi tilasimme tonnikalasalaatin. Salaatti oli reilun kokoinen ja riitti mainiosti kahdelle alkuun.

Pääruuaksi molemmat päädyimme tilaamaan kanaa ja lisukkeena perunoita. Kanan kanssa tuli mukana myös salaattia. Annos oli reilu ja etenkin kanaa oli enemmän kuin tarpeeksi.

Todella mukava ja viihtyisä paikka. Henkilökunta oli ystävällistä ja ruuassa ei ollut mitään valittamista. Voin ehdottomasti siis suositella mikäli sattuu majoittumaan tämän ravintolan läheisyydessä.