Browsing Category

Lifestyle

8.8.2015

Viikon luetuimmat

Tämä viikko on mennyt ihan yhdessä hujauksessa. Tekemistä on riittänyt ja ohjelmaa ollut enemmän, kuin tarpeeksi. Tänään olen touhunnut eilisen vaatekaapin järjestelyn sijaan tietokoneella koko päivän ja nyt alkaa koneen ruutu jo vähän tökkiä ja koodit tulla ulos korvista.

Olen viimeiset pari viikkoa saanut pidettyä  herkuttelut loistavasti kohtuudessa, mutta tänään lähti lapasesta! Syytän tätä koko päivän koneella oloa. Jalat eivät totelleet aivoja vaan suuntasin tiedottomassa tilassa clickmix karkkien kuvat silmissä Saleen. Mukaan lähti niiden lisäksi lakritsijäätelö ja kinder patukkakin. Aina ei voi voittaa.. Mitään suurempaa morkkista herkuttelusta ei tullut ( se on välillä ihan inhimillistä syödä muutakin kuin vihreitä keijupölyllä taiottuja muffinseja ), mutta olo on kyllä aika kamala. Mun muistilistalla (olenhan kirjoittanut teille aikaisemmin muistilistan ideasta??) lukee nimittäin näin: Älä ikinä syö jäätelöä. Äläkä ainakaan lakritsijäätelöä – maha on kaikkein kipein sen jälkeen! Jotenkin Salessa unohtui tuo muistilistan kohta ja nyt jälkeen päin mietin, etten enää ikinä unohda sitä. En ainakaan kirjoitettuani sen vielä tänne blogiinkin ylös.

Koska viikko alkaa kohta olla taputeltu kasaan, kokosin tähän tämän viikon luetuimmat postaukset mikäli jollain on mennyt osa kirjoituksista ohi! :)

luetuimmat

♥ Ryppyjä rakkaudessa – 5 tapaa parantaa parisuhdetta

♥ Täsmäisku finnejä vastaan

♥ 8 syytä meditoida

♥ Miksi kannattaa olla Snapchatissa ja pian?

♥ Häämenu

♥ Sporttikuvaukset puistossa

Toivotan teille energistä lauantai-illan jatkoa ja koitan itse saada tämän lakritsiöveriöklön olon päihitettyä veden ja extra psylliumin avulla. Kuullaan pian! :)

25.7.2015

Perhe

Huomenta ja ihanaa aurinkoista lauantaiaamua!

Meillä vietettiin eilen illalla perheen kanssa herkutteluiltaa ja voi vitsit miten onnellinen olen näistä rakkaista. Meillä on Eetun kanssa molemmilla todella isot perheet, joten rakkaita on ympäri Suomea. Tällä hetkellä saamme nauttia kuitenkin tilanteesta, jossa molempien yksi sisar asuu Turussa!! Ihan parhautta <3 Aion ottaa tästä kaiken irti ja käyttää pikkuveikkaa hyväkseni milloin missäkin;) Isosiskollehan ei voi koskaan sanoa missään ei – eihän? ;)

perhe1

Mites sitten nämä Eetun siskon lapset ja mun ihana kummityttö!! 8) Näitä kullannuppuja halaillessa ja pussaillessa ei voi muuta, kuin hymyillä.  Hellittää myös kummasti vauvakuumetta, kun pääsee näiden lapsenvahdiksi!:D  Pikkupojat ja Emma pitää jalat hyvin liikkeellä ja silmät pitäisi olla selässäkin. Vanhemmille tulee selvästi, joku kuudes aisti, kun näkevät muksujen liikkeet jo etukäteen… :D

perhe2

Lisää kuvia vielä myöhemmin meidän herkkuillasta tulossa, mutta nyt nauttimaan viikonlopusta! Saan tänään Turkuun rakkaan ystävän, jota en ole nähnyt ikuisuuteen <3

Ps! Kurkatkaahan alen viimeiset kenkätärpit edellisestä postauksesta täältä!! :) 

We had a family night yesterday when both Eetu´s sister with her family and my mom, brother and step father visited us. It is quite an energetic atmosphere in the house everytime Eetu´s nephews ans niece are around. Just gotta love these kids! I was smiling so much yesterday and I am so grateful for the big family we both have. Today I´ll meet my dear friend after a long time. It´s going to be great!