Tänään reseptien sijaan tulee erilaisia aineksia, joita tykkään käyttää muun muassa pirtelöissä. Toki näistä pystyy väsäilemään vaikka mitä muutakin. Kaikki tuotteet sopivat niin maidottomaan kuin gluteiinittomaankin ruokavalioon.
Aloitetaan vasemmalta oikealle. Ensimmäisenä tattarihiutaleet. Yksi parhaimmista puuroista syntyy tattarihiutaleilla. Ihanan pehmeän ja maukkaan puuron saa, kun keittää hiutaleet esimerkiksi riisijuomassa. Kaurahiutaleita löytyy myös gluteiinittomina. Tällöin niiden pitää olla puhtaasta kaurasta tehtyjä. Muun muassa Provenalta löytyy näitä.
Maidottomassa ruokavaliossa on välillä keksimisen takana saada tarpeeksi proteiineja ruokavalioon. Itse en juurikaan syö edes punaista lihaa, joten pitää keksi paljon korvaavia tuotteita lihalle ja maitotuotteille. Onneksi tulin ostaneeksi Puhdistamon riisiproteiinia. Tämä tuli ruokakaappiin jäädäkseen. Loistava lisä pirtelöihin ja maistuu niissä ihanalta. Pellavansiemenrouhe ja pellavansiemenet taas auttavat vatsantoiminnassa ja niistä saa runsaasti ravintokuituja. Niitäkin on helppo heittää pirtelön sekaan ilman, että ne toisivat siihen liikaa erikoista makua.
Hyviä rasvoja saa esimerkiksi siemenistä. Meidän kaapista löytyy melkein aina mm. auringonkukansiemeniä. Niitä hiukan pirtelöön ja saat lisättyä hyviä rasvoja helposti.
Hampunsiemenet ovat myös riisiproteiinin lisäksi loistava proteiinin lähde ja ne ovat maukkaita naposteltaviksi ihan sellaisinaan tai sitten pirtelöön heitettynä. Ne sisältävät myös paljon vitamiineja ja ovat todella terveellisiä.
Macajauhe on oiva lisä pirtelöön. Se lisää energiaa, lievittää stressiä ja tukee munuaisten toimintaa. Macaa käytetään todella moneen erilaisen vaivan parantamiseen, muun muassa PMS-oireiden hallintaan. Siinä on monen monta erilaista hyödyllistä vaikutusta. Tästä pitää kirjoittaa ihan erillinen postaus!;)
Raaka kaakaojauhe on loistava antioksidanttien lähde ja sitä kannattaa ehdottomasti aina ripauttaa pirtelön sekaan. Samaten Kaakao nibsit ovat antioksidanttipommeja. Ne sopivat mitä parhaiten puuron kanssa.
Hampunsiementen lisäksi käytän myös hamppuproteiinia. Lisään sitä riisiproteiinin rinnalla noin ruokalusikallisen pirtelöön ja saan taas vähän lisättyä päivittäistä proteiinin saantia. Sen maku ei ole läheskään niin miellyttävä, kuin Puhdistamon riisiproteiinijauheella, mutta pienissä määrissä sitä ei juuri pirtelössä huomaa;)
Neitsyt kookosöljy on ollut yksi suosituimmista tuotteistani jo pitkään. Se on todella monipuolinen ja tästäkin pitäisi taas tehdä uutta postausta! Nykyään käytän sitä useimmiten paistamiseen, koska olen jättänyt toistaiseksi voin pois ruokavaliosta. Pirtelön sekaan on myös helppo lisätä teelusikallinen kookosöljyä lisäämään hyvien rasvojen määrää.
Maustamisen puolella olen pitkään rakastanut luomu ceyloninkanelia! Ihana ihana lisä niin puuroon tai pirtelöön. Maku on pehmeä eikä lainkaan niin karvas mtä tavallisessa kanelissa ja tälläkin tuotteella on useita terveyttä edistäviä vaikutuksia. Tavallinen kaneli sisältää myrkyllistä kumariinia, mutta tässä Ceyloninkanelissa sitä ei ole, jolloin se sopii myös lapsille käytettäväksi. Luomuna ostettu Ceyloninkaneli on myös puhdasta eikä sisällä mitään ylimääräisiä väriaineita tai säilöntäaineita.
Siinäpä niitä! Monta ruokaa jäi vielä mainitsematta, mutta niistä sitten myöhemmin ehkä lisää:) Toivottavasti näistä oli vähän vinkkiä ja inspiraatiota pirtelöiden tekoon ja muutenkin terveellisen ruokakaapin rakentamiseen!:)




