Pitkästä aikaa taas terveyshöpötyksiä. Olen ollut “karkkilakossa” kohta jo seitsemän viikkoa. Tai en oikeastaan ihan karkitta koko aikaa, sillä kerran olen pitänyt yhden jäätelö/karkkipäivän. Pääsiäisenä söin myös muutaman mummin tekemän pullan;) Muutoin olen pitäytynyt vaihtoehtoisissa herkuissa. Olo on ollut ihan hyvä, eikä karkkia tai jäätelöä ole tehnyt lainkaan niin paljon mieli, kuin aluksi ajattelin.
Olen aina ollut kultaisen keskitien kannattaja ja ajatellut, että totaalikieltäytyminen on huonosta. Uskon kuitenkin, että valitettavasti karkit eivät vain sovi omaan ruokavaliooni ja tämän 20 viikon karkkilakkoni tavoite on muuttaa tottumuksiani kokonaan.
Tässä muutama esimerkki mitä herkkuja voi tehdä kun tekee mieli jotain hyvää:) Nämä tosin saattavat olla sellaisia, että jakavat mielipiteitä tai oikeastaan makumieltymyksiä hyvinkin jyrkästi.
Hedelmäsalaatit sellaisenaan on suurta herkkuani ja niin helppoja tehdä. Ei tarvitse kuin muutama erilainen hedelmä pilkkoa astiaan ja herkku on valmis. Makua hedelmäsalaattiin lisään laittamalla rakastamaani tahinitahnaa joukkoon. Päälle vielä puristan hieman Agave-siirappia niin johan on loistava korvike karkille!:) Eetu tosin nauraa tuolle tahinille ja väittää vielä, että se haiseekin pahalle;) No ainakin se näyttää vähän kyseenalaiselta, mutta maku on mitä taivaallisin. Voisin syödä tahinia melkeinpä minkä kanssa tahansa. Tahinin kanssa kannattaa kuitenkin muistaa kohtuus, ei ole nimittäin ihan kevyintä tavaraa…;) Tuohon salaattiannokseeni tuli laitettua aika reilusti, hups!:D Mutta minkäs teet kun se vaan on niin herkkua…



Tahinilla ja hedelmillä jatketaan toiseenkin herkkuuni. Vähintään yhtä omituinen yhdistelmä varmasti monen mielestä tämäkin:D Nimittäin tahini + omena!:) NAM!! Puolitan omenan ja teen keskelle kuopan jonne lisään reilun teelusikallisen tahinia. Ja eikun herkuttelemaan;)
Tahinihan on seesaminsiemenistä tehtyä tahnaa, joka on ihan äärimmäisen ravintorikasta ja terveellistä. Siinä on paljon kalsiumia. Seesaminsiemenissä on myöskin rutkasti magnesiumia, kuituja ja hyviä rasvoja.
Tahini sopii lähes minkä kanssa vaan, mutta esimerkiksi moni tykkää laittaa sitä ruisleivän päälle tai sitten siitä voi myös valmistaa salaatinkastiketta. Itse en ole vielä tuota salaatinkastiketta kokeillut, mutta teen heti postausta jahka ehdin testailemaan.:)
Itse ostan tahinin yleensä Luomuidyllistä, mutta tahinia saa myös tilattua netistä mm. *täältä.
Hih, tulkaahan kertomaan kommenttiboksiin jos joku uskaltautuu kokeilemaan! Vai onko moni muukin menettänyt makuhermonsa jo tahinille??;)