Browsing Category

Hertz brändilähettiläs

17.7.2018

Vlog: Meidän juhannus 2018

Hertz brändilähettiläs / Kaupallinen yhteistyö

Tänä vuonna saatiin viettää meidän pikkumiehen ensimmäistä juhannusta. Suuntasimme Huittisiin Eetun isän perheen mökille. Alla tuttuun tapaan vuokra-auto yhteistyökumppani Hertzilta.

Koolla mökillä oli iso joukko perhettä, vaikka tällä kertaa ihan kaikkia ei saatukkaan mukaan. Vilinää ja vilskettä silti riitti, kun kaikki serkukset olivat paikalla. Saunomista, paljon hyvää ruokaa ja rentoa yhdessä olemista. Niistä oli meidän juhannus tehty. Räpsin kerrankin paljon kuvia myös kauniista mökistä ja mökkipihasta. Eetun isän vaimo on laittanut kaiken niin älyttömän kauniiksi ja tunnelmalliseksi mökillä, ettei tosikaan. Tänne kelpaa aina mennä nauttimaan luonnosta ja rauhallisesta tunnelmasta.

Salama nauttii myös valtavasti mökillä olosta ja erityisesti siitä, kun on paljon ihmisiä ympärillä. Herkkäuninen poju nukkuukin ihmeen hyvin mökillä vaikka, kyllä aamut alkoi ihan yhtä ajoissa, kuin kotonakin;)

Tervetuloa siis kurkistamaan meidän juhannuksen puuhia uusimmalta Youtube videolta. ♥ Videoita luvassa taas pian lisää!

Vlog: Meidän juhannus 2018

Punainen tupa ja perunamaa.

Vlog: Meidän juhannus 2018

Vlog: Meidän juhannus 2018

Yksityskohdat tuo tunnelmaa.

Vlog: Meidän juhannus 2018

Rakkain murumaakari.

Vlog: Meidän juhannus 2018

Tulee nälkä kuvia katsellessa.

Helpoin ja nopein äitinuttura1 ;)

Vlog: Meidän juhannus 2018

Ilman sinua en ole kokonainen. ♥

5.7.2018

Vlog: Päivä meidän kanssa & kuvaukset Tammisaaressa

Kaupallinen yhteistyö, Hertz

Tammisaaren kukkalaaksossa napattuja ihania kuvia on näkynyt jo useampaan otteeseen, mutta nyt vuorossa vlog meidän kuvauspäivästä. Usein toivotaan nimenomaan päivä meidän kanssa tyyppisiä videoita, joten täältä pesee. Toivottavasti tykkäätte! Video on taas toteutettu yhteistyökumppani Hertz kanssa, jonka palvelut on helpottaneet meidän arkea paljon. Toivottavasti voin innostaa myös muita oman auton hankkimista vielä pohtivia testaamaan vuokra-autojen helppoutta! :)

Tammisaaren reissua varten noudimme auton edellisenä iltana, jotta pääsin lähtemään heti aikaisin aamulla liikenteeseen.

Vlog: Päivä meidän kanssa & kuvaukset Tammisaaressa

Lähdimme ensimmäistä kertaa autoreissulle ilman iskää. Alkumatka saatiin ajella kaksin ja Salama oli järkyttynyt, kun takapenkillä ei ollut normaalia viihdytysorkesteria…  Onneksi saatiin Espoosta kyytiin Niki ja Johanna. ♥

Vlog: Päivä meidän kanssa & kuvaukset Tammisaaressa

Tiimikengissä…

Vlog: Päivä meidän kanssa & kuvaukset Tammisaaressa

Vlog: Päivä meidän kanssa & kuvaukset Tammisaaressa

Kukkaloisto oli mieletön! Onneksi lähdettiin, vaikka aikainen aamu tuntui vauvan kanssa rankalle. Mikäli päätät lähteä ensi keväänä kuvausreissulle Tammisaaren Kukkalaaksoon, kannattaa lähteä mahdollisimman ajoissa aamulla, jotta kuviin saa kauniin valon ja paikalla saa olla rauhassa. Ei haittaa yhtään vaikka lähtisi jo neljän tai viiden aikaan aamulla Helsingistä matkaan! Ja mikäli haluat kuviin mukaan pienen tai vähän isommankin lapsen niin en voi kuin koko sydämestäni suositella ihanaa Nikiä kuvaajaksi. Hän on ihan huikea tyyppi ja lapset rakastaa Nikiä – niinkuin kaikki muutkin. ♥

Kesän lempparimekko.

Lisää kuvia Tammisaaren kukkaloistosta löytyy Tammisaari, Gullä Gård Kukkalaakso– sekä Pallomekko kukkalaakso– postauksista.

Aamun kuvaukset eivät jääneet päivän ainoiksi, sillä iltapäivästä jatkettiin vielä asukuvien ottamista Energiaa päivään aamulenkistä ja smoothiesta– postausta varten. Välissä käytiin vaan syömässä lounas kotona ja palautettiin auto takaisin Hertz toimistolle.

Kotiin illalla takaisin tultua huomasi päivän menemiset koko kropassa. Ei tarvinnut illalla unta juuri houkutella. Taisin nukahtaa lähes heti Salaman perässä seitsämän jälkeen! :D Vauvan kanssa tekemisen täyteiset päivät ovat välillä rankkoja, mutta sitäkin antoisampia. Olen niin kiitollinen reissun upeasta kuvausannista. Iso kiitos vielä seuralaisille ja Hertzille.

Toivottavasti tykkäsitte My Day tyylisestä videosta ja pian taas lisää videomatskua, joten pysykäähän kuulolla! :) Kurkatkaa myös Hertz omilta sivuilta löytyvä Vauvan kanssa Nuuksion kansallispuistossa– postaus ja video!